Muistoissamme ruunihallakko norjanvuonohevostamma Eilina EC (VH14-053-0003), 143cm, 04.12.2013-17.01.2017
Elli lopetettiin 20,5-vuotiaana vanhuuden vaivojen takia
Ch, KTK-III, YLA2, ERJ-III, KRJ-II

Kantakirjattu III-palkinnolla (67p.) 15.09.2014
Ch-arvonimi myönnetty 02.03.2015
Palkittu YLA2 (82p.) 30.09.2016
Palkittu ERJ-III (85,75p.) 30.11.2016
Palkittu KRJ-II (91,25p.) 15.01.2017


Elli: Tamma on luonteeltaan pippurinen pakkaus, Elli on aina hirnumassa jokaiselle ohikulkijalle ja haluaisi päästä lähemminkin tervehtimään. Tamman sosiaalisuus tuottaa silloin tällöin ongelmiakin, muutamaan otteeseen se on saatu kiinni tarhan ulkopuolelta nuuskimassa kavereita, onneksi se ei karkuun lähde vaan tule suoraan luokse kun sitä lähtee hakemaan. Elli on myös hieman säheltäjä-tyyppiä, muttei koskaan tarkoita pahaa teoillaan, aina vain ei ihan ymmärrä ettei esimerkiksi taluttajaa ruveta jyräämään, jotta pääsisi kaverin luokse. Tarhaan viedessä kannattaa laittaa riimunnaru turvan ympärille ja pitää tiukasti kiinni, sillä muuten se riuhtaisee itsensä irti ja pahimmassa tapauksessa taluttaja voi jäädä jalkoihin. Tätä pahaa tapaa ollaan yritetty kitkeä pois, ja pikkuhiljaa alkanut sekin vähentyä.

Hoidossa: Karsinassa Elli pysyy hyvin paikallaan, sitä ei tarvitse sitoa kiinni. Hoitotoimenpiteiden kanssa ei ole minkäänlaisia ongelmia, se nauttii täysillä saamastaan huomiosta. Pesupaikalle mennessä se rupeaa jarruttelemaan, suihkuttelu ei ole yhtään sen mieleen, mutta sekin on joskus tehtävä. Joskus saattaa tuntua mahdottomalta tehtävältä saada se pesukarsinaan, kun se lyö jarrut lukkoon, mutta hetken taistelun jälkeen se antaa periksi, mutta paikallaan se ei pysy pesun aikana joten kannattaa olla valmistautunut siihen että itsekin kastuu pesun aikana. Satuloidessa Elli innostuu, kun pääsee tekemään töitä, ei pullistele ja pysyy paikallaan. Suitsia laittaessa saattaa purra hampaat yhteen, mutta nopeasti kuolaimet saa pienen neuvottelun jälkeen suuhun.

Ratsuna: Koulupuolella Elli on pienestä koostaan huolimatta erittäin taidokas. Sillä on lennokkaat ja sulavat liikkeet ja se kuuntelee ratsastajan apuja herkeämättä. Tammasta huomattiin jo alussa, että siinä on kapasiteettia vaikeampiinkin koululuokkin, joten sen kanssa jatkettiin koulutusta aina laukanvaihtoihin saakka. Juuli on pehmeä ratsastaa, mutta se kuitenkin vaatii varmat otteet ja päättäväisyyttä. Siirtymiset ja pysähdykset ovat tammalle helppoa kauraa, mutta näihinkin se tarvitsee tarkat avut, jotta esimerkiksi laukannosto onnistuu käynnistä. Esteillä Elli on energinen ja saattaa kuumuakin välillä. Tästä syystä pitää pysyä tiukkana siitä ettei sen kanssa lähdetä esteelle jos vauhtia on liikaa. Parin laukkaympyrän jälkeen se viimeistään tajuaa, ettei se sillä vauhdilla pääse esteelle koskaan, jonka jälkeen se menee hyvällä vauhdilla esteelle. Elli osaa ajoittaa hypyn hyvin ja jättää useimmiten hyvän ilmavaran esteen väliin. Sarjojen kanssa oli aluksi ongelmia, erityisesti silloin kun okseri oli toisena esteenä, tällön se aluksi kielsi lähes joka kerta. Kunhan sitä vain treenattiin tarpeeksi, niin tamma sai tarpeeksi rohkeutta ylittämään toisenkin esteen.

Kilpailuissa: Matkustamisen kanssa ei ole minkäänlaisia ongelmia, tamma menee koppiin ja on matkan ajan rauhallinen. Uudessa paikassa tamma on aluksi täpinöissään ja haluaisi heti lähteä tutustumaan uusiin kavereihin. Ellin kanssa kannattaakin käydä aluksi kävelemässä aluetta läpi, jotta se pääsee näkemään kaiken, ettei sitä tarvitse sitten ratsastuksen aikana ihmetellä. Verryttelyssä sillä on paljon energiaa, joten se vaatii kunnon pitkät verryttelyt, jottei radalla menisi säheltämiseksi. Kunnon verkkojen jälkeen se suoriutuu useimmiten hyvin, niin koulu- kuin esteradoillakin.

© Huttis

Sukutaulu ja sukuselvitys

i. HH's Cute Gothica
nvh, rnhkko, 145cm
ii. Nordavind Fjell
nvh, rnhkko, 147cm
iii. Dancing Devil
nvh, rnhkko, 148cm
iie. Tähtitaivaan Talvipakkanen
nvh, phkko, 146cm
ie. Tähtitaivaan Matilda
nvh, rnhkko, 142cm
iei. Vodka's Light-Fingered VIR MVA Ch, KTK-II
nvh, rnhkko, 143cm
iee. Hevosenkengän Once In A Lifetime VIR MVA Ch, KTK-II, ERJ-I, KRJ-II
nvh, vhkko, 132cm
e. Suxet Hamney Fn, KTK-II, YLA2
nvh, rnhkko, 142cm
ei. Been G'Skyte
nvh, rnhkko, 150cm
eii. Bodyrocker KL KRJ-II
nvh, rnhkko, 145cm
eie. OKA Bluish VIR MVA Ch
nvh, rnhkko, 142cm
ee. Humphrey Joanne VIR MVA Ch
nvh, rnhkko, 149cm
eei. Cornflower's Torden VIR MVA Ch, KTK-II, VVJ I, YLA1
nvh, rnhkko, 145cm
eee. Svartemarje PO VIR MVA Ch
nvh, rnhkko, 148cm

sukuselvitys

-

Jälkeläiset

Synt - skp/nimi - isä - omistaja
10.04.14 - o. Sigvard LAC - Roudan Sander - suba
27.07.14 - o. Søvnig LAC - Drømmeverden LAC - Veera R.
02.07.15 - o. Halldor LAC - Fáfnir av Rågkross - Cery
04.11.15 - t. Elayna LAC - Derian Malvin - Jannica

Valmennukset/päiväkirja

19.06.2015 kouluvalmennus, valmentajana Víva
Huttis saapui kauniin norjavuonohevostammansa Ellin kanssa maneesiin, minun odottaessanikin jo kyseistä ratsukkoa. Minulla oli nimittäin tarkoitus pitää tälle kaksikolle tänään kouluvalmennus, mutta ennen kuin aloitimme mitään ihmeellistä tekemään - pyysin Huttiksen alkuverryttelemään Ellin itsenäisesti, kun minä siirryin maneesin reunalle katselemaan ratsukon menoa. Juulin vaikutti tänään erittäin reippaalta ja kuuliaiselta tapaukselta, joten uskoin valmennuksesta tulevan ihan kiva, kun ei ole kättä nurin vääntävää poninpirulaista valmennettavana. Huttis verryttely Elliä huolettomasti taivutelle sitä ja verrytellen oikein kunnolla. Minulla taas jäi katse kiinni tuon tamman lennokkaisiin askellajeihin. Kun ratsukko oli verrytellyt tarpeekseen, otin kaksikon ohjat omaan käsiini ja pistin Huttiksen tekemään Ellin kanssa hieman raviväistöjä. Väistöt sujuvat tältä kaksikolta oikein mallikkaasti ja Elli astui hyvin ristiin. Ratsukon toistettua tehtävää hetken aikaa, laitoin Huttiksen laukkaamaan Ellin kanssa kahdeksikoita ja vaihtamaan siinä aina laukkaa. Alkuun laukanvaihdot vaativat hieman enemmän, mutta lopussaan ne sujuivat erittäin hyvin. Tätäkin tehtävää ratsukko sai toistaa jonkun aikaa, ennen kuin siirryttiin jälleen uuteen tehtävään. Taisihan nuo aiemmat tehtävät olla kyseiselle ratsukolle ehkä liian helppoja - tai ainakin lopussa, jos ei niinkään alussa. Otettiin sitten ratsukon kanssa vielä viimeistä tehtävänpoikasta, ennen kuin oli aika lopetella valmennus. Tällä kertaa kaksikko saikin kokeilla hieman takaosakäännöksiä, joiden kanssa tosiaan meni koko loppu tunti. Alkuun takaosakäännöksien tekeminen oli nimittäin kaksikolle hieman haastavaa, mutta lopussaan niiden teko luonnistui jo paremmin. Valmennuksen loputtua jätinkin Huttiksen loppuverryttelemään Ellin itsenäisesti.

16.07.2015 estevalmennus, valmentajana Naxu
Olin saanut tänään ensimäistä kertaa ikinä valmennettavakseni norjanvuonohevosen. Huttis ja Elli ravailivat kentällä, kun kannoin maneesista viimeisiä puomeja estetreenejä varten. Tervehdin Huttista, joka siirsi Ellin käyntiin ja tuli juttelemaan. Hänen toiveitaan kuunneltuani kasasin M-K-linjalle pitkävälisen sarjan. Väliin mahtui näinollen viisi laukkaa. Ratsukko teki vielä laukkaverkan ja sitten rupesimme aloittelemaan. Aluksi sarjan molemmat esteet olivat vain 40-senttisiä, jotta Elli saataisiin myötäämään niskastaan ennen isompia hyppyjä. Ensimmäisellä kerralla tultiin ravissa ja sitten laukassa. Molemmilla kerroilla sujui hyvin, joten nostin toisen osan eli okserin 60-senttiseksi. Elli alkoi jo vähän kuumua, mutta se ei Huttista haitannut. Hän ratsasti ratsunsa tasaisesti esteille ja hyppäsi sen kanssa hienosti. Seuraavaksi nostin ensimmäistäkin osaa samalla korkeudelle kuin okserin. Alkuun Elli meinasi mennä vähän turhan lujaa, mutta Huttis rauhoitti tamman ympyrällä ja teki tehtävän loppuun vasta sen jälkeen. Nostin esteitä vielä vähän. Ratsukko suoritti sarjan vielä pari kertaa puhtaasti ja sitten oli aika päästää heidät loppuverkkailemaan itsenäisesti.

30.07.2015 estevalmennus, valmentajana dookie
Vuonohevostamma Elli ravasi reippaasti maneesissa alkuverryttelyiden parissa Huttis selässään. Tervehdin ratsukkoa, ja jäin seuraamaan kaksikon alkuverryttelyä samalla, kun aloin kasaamaan esteitä hiekalle. Elli vaikutti innostuvan heti huomatessaan minun raahaavan puomeja hiekalle. Huttis kuitenkin komensi tammansa takaisin töihin, ja vuonohevonen keskittyi ratsastajaansa melko hyvin. Ohjeistin ratsastajaa tekemään käynti-ravi -siirtymisiä, jotta Ellin takapää tulisi aktiivisemmaksi. Muutoin annoin ratsukon suorittaa alkuverryttely rauhassa.
Alkuverryttelyiden ja välikäyntien jälkeen aloin selostamaan ratsukolle tehtävää; olin kasannut yhden ristikon pääty-ympyrälle, sekä kaksi puomia ympyrän sivujen kääntöpisteisiin, sekä kolme ristikkoa lävistäjälle jumppasarjaksi. Tänään harjoittelisimme laukan tahdin säilymistä, sillä kuulemani mukaan Ellillä oli tapana kuumua ja kiirehtiä esteillä. Tehtävä tuli aloittaa lävistäjän jumppasarjaristikoilla, ja sen jälkeen hyvän kulman kautta pääty-ympyrälle, puomi-ristikko-puomi - kaikki keskeltä yli. Annoin ratsukolle luvan lähteä suorittamaan tehtävää, ja Elli nostikin hyvin reippaan laukan. Ohjeistin Huttiksen tekemään ensin pari ympyrää, jotta saisi tamman paremmin avuille ja säädettyä laukan sopivaksi. Elli ylitti jumppasarjan ilmavasti ja hyvässä rytmissä, eikä kolauttanut jalkaansa yhteenkään puomiin. Sarjan jälkeen neuvoin Huttista ottamaan tammaa jo hyvissä ajoin kiinni, jotta hän saisi lyhennettyä laukkaa ajoissa sopivaksi ympyrätehtävään. Ratsastaja teki työtä käskettyä, mutta silti ympyrän linja levähti liikaa, ja puomit sekä este ylittyivät ulkoreunoja hipoen. Pyysin ratsukkoa tulemaan tehtävän saman tien alusta uudelleen, aloittaen jumppasarjalla. Tällä kertaa sarjalla kolisi, mutta ympyrän linja onnistui hyvin keskelle.
Hioimme samaa tehtävää vielä useamman kerran, ja välissä pääsin myös nostamaan jumppasarjan esteet pieniksi pystyiksi. Elli hyppäsi entistä ilmavammin, kun esteille tuli korkeutta lisää, mutta se myös kuumui enemmän. Huttis sai kuitenkin hienosti pidettyä tammansa käsissä, ja tehtävä sujui kaiken kaikkiaan hyvin. Sarjan viimeisen esteen ollessa 70cm korkea, ratsukko sai vihdoin tehtyä sellaisen nappisuorituksen, että ratsukko sai luvan siirtyä loppuverryttelyiden pariin, kun minä jäin keräämään esteitä pois.

Kilpailukalenteri

NJ:n & VSN:n alaiset näyttelyt

PVM - kutsu/paikka - luokka - jaos - tulos
21.05.14 - Derian - nvh tammat - NJ - 2/11 irtoSERT
23.07.14 - Derian - nvh tammat - NJ - 1/6 irtoSERT
01.12.14 - Derian - nvh tammat - NJ - 3/8 irtoSERT

ERJ:n alaiset kisat

PVM - kutsu/paikka - luokka - jaos - tulos
22.01.14 - Sonic Warmbloods - 90cm - ERJ - 5/30
24.01.14 - Sonic Warmbloods - 90cm - ERJ - 5/30
27.01.14 - Golden League - 90cm - ERJ - 5/30
30.01.14 - Golden League - 90cm - ERJ - 2/30
18.04.14 - Blackwoods - 90cm - ERJ - 4/30
19.04.14 - Reposaari - 90cm - ERJ - 1/30
27.04.14 - Reposaari - 90cm - ERJ - 3/30
11.05.14 - LAC - 80cm - ERJ - 1/40
14.05.14 - LAC - 90cm - ERJ - 3/40
19.05.14 - LAC - 90cm - ERJ - 4/40
24.06.14 - LAC - 80cm - ERJ - 3/40
30.06.14 - Pirunkorpi - 80cm (ERJ-cup) - ERJ - 5/275
03.07.14 - Huvitutti - 80cm - ERJ - 3/40
04.07.14 - Huvitutti - 80cm - ERJ - 5/40
08.07.14 - Huvitutti - 80cm - ERJ - 2/40
09.07.14 - Huvitutti - 80cm - ERJ - 6/40
01.09.14 - Crayon - 80cm - ERJ - 7/50
04.09.14 - Crayon - 80cm - ERJ - 2/50
04.09.14 - Pirunkorpi - 80cm - ERJ - 4/50
05.09.14 - Crayon - 80cm - ERJ - 6/50
06.09.14 - Crayon - 80cm - ERJ - 7/50
07.09.14 - Crayon - 80cm - ERJ - 4/50
09.09.14 - Pirunkorpi - 80cm - ERJ - 3/50
10.09.14 - Pirunkorpi - 80cm - ERJ - 6/50
02.10.14 - Casino showjumpers - 80cm - ERJ - 4/30
02.10.14 - Casino showjumpers - 70cm - ERJ - 1/30
03.10.14 - Vanima - 90cm - ERJ - 5/30
05.10.14 - Erkinheimot - 90cm - ERJ - 1/30
11.10.14 - Casino showjumpers - 80cm - ERJ - 3/30
05.10.14 - Casino showjumpers - 70cm - ERJ - 2/30
06.10.14 - Casino showjumpers - 70cm - ERJ - 4/30
10.10.14 - Casino showjumpers - 70cm - ERJ - 1/30
13.10.14 - Casino showjumpers - 70cm - ERJ - 4/30
13.10.14 - Petäjävaara - 80cm - ERJ - 5/30
15.10.14 - Petäjävaara - 90cm - ERJ - 4/30
18.10.14 - Casino showjumpers - 70cm - ERJ - 1/30
18.10.14 - Brynhild - 80cm - ERJ - 6/40
19.10.14 - Casino showjumpers - 70cm - ERJ - 1/30
19.10.14 - Brynhild - 90cm - ERJ - 5/40
23.10.14 - Brynhild - 90cm - ERJ - 1/40
27.10.14 - Abgelegenheit - 80cm - ERJ - 4/20
30.11.14 - LAC - 90cm - ERJ - 4/40
01.12.14 - Mörkövaara - 90cm - ERJ - 2/30
02.12.14 - Mörkövaara - 90cm - ERJ - 2/30
03.12.14 - Mörkövaara - 90cm - ERJ - 2/30
04.12.14 - Mörkövaara - 90cm - ERJ - 2/30
05.12.14 - Mörkövaara - 90cm - ERJ - 3/30
05.12.14 - Mörkövaara - 90cm - ERJ - 2/30
06.12.14 - Mörkövaara - 90cm - ERJ - 1/30
07.12.14 - Edelsten - 90cm - ERJ - 2/30
10.12.14 - Mörkövaara - 90cm - ERJ - 1/30
06.01.15 - Holmberg - 80cm - ERJ - 6/50
06.01.15 - Holmberg - 80cm - ERJ - 2/50
07.01.14 - Holmberg - 80cm - ERJ - 3/50
08.01.15 - Holmberg - 80cm - ERJ - 2/50

KRJ:n alaiset kisat

PVM - kutsu/paikka - luokka - jaos - tulos
28.01.14 - Parodia - Helppo A - KRJ - 5/50
31.01.14 - Parodia - Helppo A - KRJ - 4/50
08.02.14 - Vaapukka - Helppo A - KRJ - 5/30
11.02.14 - Vaapukka - Helppo A - KRJ - 4/30
17.02.14 - Kadotetut suomenhevoset - Helppo A - KRJ - 2/30
26.03.14 - Marike - Helppo A - KRJ - 1/40
29.04.14 - al Najya - Helppo A - KRJ - 5/30
27.05.14 - Järviluoto - Helppo A - KRJ - 5/30
31.05.14 - Järviluoto - Helppo A - KRJ - 4/30
01.06.14 - Järviluoto - Helppo A - KRJ - 1/30
01.06.14 - Ventos - Helppo A - KRJ - 4/50
08.06.14 - Parodia - Helppo A - KRJ - 2/40
08.06.14 - Parodia - Helppo A - KRJ - 4/40
04.07.14 - Huvitutti - Helppo A - KRJ - 3/40
06.07.14 - Huvitutti - Helppo A - KRJ - 1/40
12.07.14 - Huvitutti - Helppo A - KRJ - 4/40
09.08.14 - Mörkövaara - Helppo A - KRJ - 2/40
10.08.14 - Mörkövaara - Helppo A - KRJ - 2/40
10.08.14 - Mörkövaara - Helppo A - KRJ - 4/40
14.08.14 - Mörkövaara - Helppo A - KRJ - 3/40
15.08.14 - Mörkövaara - Helppo A - KRJ - 2/40
15.08.14 - Mörkövaara - Helppo A - KRJ - 2/40
17.08.14 - Dainty - Helppo A - KRJ - 4/30
17.08.14 - Dainty - Helppo A - KRJ - 4/30
19.08.14 - Dainty - Helppo A - KRJ - 1/30
21.08.14 - Elm ponies - Helppo B - KRJ - 3/40
21.08.14 - Dainty - Helppo A - KRJ - 4/30
23.10.14 - Dainty - Helppo B - KRJ - 1/30
27.10.14 - Trio connemaras - Helppo A - KRJ - 6/40
27.10.14 - Dainty - Helppo B - KRJ - 3/30
27.10.14 - Dainty - Helppo B - KRJ - 1/30
27.10.14 - Fiktio - Helppo B - KRJ - 5/50
28.10.14 - Dainty - Helppo B - KRJ - 2/30
28.10.14 - Kadotetut suomenhevoset - Helppo A - KRJ - 4/30
29.10.14 - Dainty - Helppo B - KRJ - 2/30
30.10.14 - al Najya - Helppo A - KRJ - 5/30
31.10.14 - al Najya - Helppo A - KRJ - 4/30
01.11.14 - Fiktio - Helppo B - KRJ - 2/50
03.11.14 - Kadotetut suomenhevoset - Helppo A - KRJ - 5/30
04.11.14 - al Najya - Helppo A - KRJ - 1/30
05.11.14 - Kadotetut suomenhevoset - Helppo A - KRJ - 2/30
06.11.14 - Fiktio - Helppo A - KRJ - 1/50
08.11.14 - al Najya - Helppo A - KRJ - 1/30
19.11.14 - Mörkövaara - Helppo A - KRJ - 2/30
20.11.14 - Mörkövaara - Helppo A - KRJ - 4/30
21.11.14 - Mörkövaara - Helppo A - KRJ - 4/30
30.11.14 - Fiktio - Helppo B (KRJ-cup) - KRJ - 7/319
26.12.14 - Caral - Helppo A - KRJ - 7/50
29.12.14 - Caral - Helppo A - KRJ - 2/50
31.12.14 - KK Bailador - Helppo D (KRJ-cup) - KRJ - 6/84
01.01.15 - Bridgeroad - Helppo B - KRJ - 2/50
03.01.15 - Huvitutti - Helppo B - KRJ - 6/40
06.01.15 - Dainty - Helppo A - KRJ - 1/30
06.01.15 - Huvitutti - Helppo A - KRJ - 5/40
08.01.15 - Dainty - Helppo A - KRJ - 2/30
10.01.15 - Dainty - Helppo A - KRJ - 3/30
10.01.15 - Huvitutti - Helppo B - KRJ - 4/40
11.01.15 - Mörkövaara - Helppo A - KRJ - 5/30
12.01.15 - Trio connemaras - Helppo A - KRJ - 4/40
14.01.15 - Trio connemaras - Helppo A - KRJ - 5/40
16.01.15 - Trio connemaras - Helppo A - KRJ - 3/40
17.01.15 - Trio connemaras - Helppo A - KRJ - 4/40
30.04.15 - Fiktio - Helppo A (KRJ-cup) - KRJ - 22/319